Tuesday, April 28, 2009

Elektroniikan käyttöikä

Tämän linkin mukaan viime viikkoisen nuukuusviikon (joka taas sekin on vain ja ainoastaan typerä keksintö ja viherräpeltäjien ammattitaudin ilkeä seuraus) teemana oli siis se, että kulutuselektroniikan käyttöikä olisi saatava kaksinkertaiseksi. Miksi ihmeessä?

Sehän siis johtaisi siihen, että minä käyttäisin vielä kahden vuoden päästä samoja kulutuselektroniikkalaitteita, eli olisin auttamattomasti aikaani jäljessä. Sitäpaitsi mitä kulutusta se sellainen on, joka ei kuluta? Tämän lisäksi moisen seuraukset eri maiden kansantaloudellisiin tilanteisiin olisi peräti huono, kun kuluttajat eivät syytäisikään pesetoitaan summamutikassa seuraavaan äärettömän tarpeelliseen kulutushyödykkeeseen, kuten nyt esimerkiksi Sodastream -limonadikoneeseen. Joka oli viimeksi muotia 1980-luvulla, eikä se vieläkään ole cool.

Kansantalous on kyllä vihoviimeinen asia johon vedota. Tulee muistaa, että me elämme kapitalistisessa yhteiskunnasssa, jonka tehtävä on vain ja ainoastaan tuottaa suunnatonta voittoa typeryksien rahapussien pohjalta sille kansanosalle, joka ei varsinaisen kulutushyödykkeen tuottamisessa esitä muuta kuin piiskan osaa. Mutta sitä toki verrattain hyvin. Kyllä kulutusjuhlat edelleen ovat vallalla. Kunhan vain muistaisimme niihin osallistua. Näihin talkoisiin tarvitsemme koko kansanosan arvokasta panosta.

Nyt jos koska on oikea aika lopettaa tulevaisuuden ja ympäristön ajatteleminen ja suunnata suorin tein kauppaan siitä, rahvas! Me porvarit olemme jo siellä.

No comments:

Post a Comment