Kyllä se on kuulkaa niin että kun tilaamme matkaa ulkomaille, niin sellainen säälittävä ekopellejä nöyristelevä räpistely, että tilataan koko perheelle kaukomatka Finnmatkoilta internetiä apuna käyttäen, on perin juurin turhauttavan huonoa ja rahvaanomaisena karsastettavaa toimintaa.
Toki vastuuttomuutensa tunteva kansalainen toimii niin, että ympäristölle tapahtuva haitta saadaan maksimoitua kaikella tavoin. Eli matka tilataan tällä tavoin:
Ilmoitetaan halusta lähteä paikkaan joka on mahdollisimman kaukana täältä ja hankalan matkan päässä. Tämä halu ilmoitetaan hovimestarille hänen kaataessaan pikkulapsen käsin pomituista Suomeen lennätetyistä Chileläisistä kahvipavuista tuotettua espressoa sievään pikku kuppiin. Hovimestari poistuu ja soittaa lankapuhelimella henkilökohtaiselle assistentilleni, joka pyytää autonkuljettajaa laittamaan auton käyttövalmiiksi seuraavaa päivää varten, jolloin hän käy varaamassa matkan käyttämässäni matkatoimistossa henkilökohtaisesti. Kun sitten kysellään niiden e-lippujen ja pikaisten internetissä tehtävien check-inien perään, vastaus on aina kieltävä. Sehän nyt ei käy päinsä että minä tekisin muiden työt heidän puolestaan, ei toki! Assistenttini hoitaa check-init henkilökohtaisesti lentoasemilla ja hotelleissa. Tämä on se työ josta hänelle maksan.
Niin, nyt tulee muistaa, että tässä on vain minun matkani. Vaimoni ja lapsenihan hoitavat omat matkansa samaan kohteeseen omien assistenttiensa kautta, sillä heillähän saattaa olla jotain omituisia ruoka-aine -allergioita ja muuta yksilöllistä ongelmaa, josta minulla ei ole hajuakaan. Eikä tarvitse ollakaan, sitä vartenhan on olemassa henkilökohtaiset lääkäripalvelut ja palveluskunta.
Ja mitä viherpippeleiden nutinaan matkustamisen epäekologisuudesta tulee, niin toki sitä pitää matkustaa joka paikkaan ja usein ja mieluusti ilmateitse, sillä silloinhan se tapahtuu nopeasti, tehokkaasti, ihmishenkiä työllistävästi eikä tarvitse matkan aikana liikaa katsella turhia ja typeriä pelto- tai metsämaisemia, jotka itsessäänkin ovat perin juurin kontrolloimattomia ja pöyristyttäviä.
Tuesday, June 2, 2009
Lomamatkojen tilaaminen ja varaaminen on pateettista ja onnetonta räpistelyä
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment